Miten voikin olla tälläistä ihmeelistä aaltoliikettä tää elämä. Välillä tuntuu että kaikki on hyvin ja elämä on ihanaa... sitten tulee taas tälläisiä päiviä kuin tänään. Kaikki tuntuu just tällä hetkellä olevan huonosti ja mistään ei tietenkään enään tule mitään tänä iltana. Kyynelet polttaa silmiä ja en oikeesti tiedä mitä tekisin, kun tuntuu niin pahalta.
 Tälläsinä päivinä en oikeasti edes tiedä mitä haluan. Vaikka en kyllä muutenkaan yleensä tiedä... olen usein niin velvollisuuden tuntoinen että teen sen mitä muut multa odottaa ja ajattelen itsekkin että just tota mä halusin... vaikka suurimman osan ajasta en oisi ehkä halunnukkaan. Jossain kaiken velvollisuuden tunnon keskellä mä olen hukannut itseni, ainkin osan itsestäni ja sen takaisin saaminen kestää.
 Tiedän että mä tarttisin näihin asioihin apua... ja käynhän mä terapiassa, mutta en osaa sielläkään puhua niistä oikeista asioista. Osaan puhua loputtoman paljon asian vierestä. Kuulostan kyllä siltä että sanon pajonkin, mutta oikeasti en sano mitään. Ainakaan mitään tärkeää. Pelottaa että patoan asioita sisälleni niin pitkään kunnes sekoan tai ne kaikki tulee jotenkin muuten ulos... ehkä tulen joskus sellaiseen pisteeseen ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua.